24.1.2025 Uutinen Honda haluaisi Renaultin ulos Nissanilta – ja miten käy Mitsubishin? Teksti Aake Kinnunen Kuva Nissan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Nissanin ja Renaultin allianssikytkös mutkistaa tulevia fuusiosuunnitelmia Hondan kanssa. Automaailman viimeisimpiin yritystason yllätyskäänteisiin kuuluva Hondan ja Nissanin fuusiohanke on jälleen saanut uusia vaiheita. Nissanin ja Renaultin yhteistyö alkoi Nissanin talousvaikeuksista 1999 ja siitä asti autovalmistajilla on ollut teknisen yhteistyön lisäksi ristiomistusta. Carlos Ghosnin aikakaudella tämä ristiomistus rupesi lopulta hiertämään Nissania, jossa pelättiin Renaultin valtaavan myös japanilaisyrityksen. Muutama vuosi sitten julkaistussa päivitetyssä allianssistrategiassa Renault, Nissan ja 2016 Nissanin alle liittynyt Mitsubishi kertoivat suunnitelmistaan ja uudistivat samalla ristiomistusten määrää pienemmäksi.Nyt Honda on kuitenkin kiinnostunut ajatuksesta, että Nissan ostaisi Renaultin osuuden takaisin itselleen. Erityisesti pelkona on, että jos Renaultin 35,7% omistusosuus päätyy ulkopuolisen tahon käsiin sopimusneuvottelujen aikana. Honda ja Nissan aikovat luoda yhteisen holding-yhtiön elokuuhun 2026 mennessä. Aiemmin esimerkiksi Foxconnin takana oleva Hon Hai Precision Industries on ollut kiinnostunut vaikeuksissa olevasta Nissanista kirittääkseen omia sähköautosuunnitelmiaan. Nissanilla ei kuitenkaan välttämättä ole tarpeeksi varallisuutta osakeosuuden lunastamiseen, sillä 2024 lukujen valossa Nissan on alittamassa jopa aiemmat synkeät ennusteet. Vapailla markkinoilla Renaultin omistusosuuden arvo on noin 3,6 miljardia dollaria, noin kolmanneksen Nissanin likvideistä varoista.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMitsubishi jäämässä erilleen?Tämänhetkisten tietojen mukaan Nissanin alaisuuteen kuuluva Mitsubishi olisi jäämässä erilleen Hondan ja Nissanin yhteistyöjärjestelystä. Tämä tarkoittaisi sitä, että Mitsubishi ei liittyisi Hondan ja Nisssanin holding-yhtiöön, eikä kaupankäynti Mitsubishin osakkeilla päättyisi pörssissä Hondan ja Nissanin fuusioituessa. Mitsubishiltä kuitenkin kerrotaan, että päätöksiä ei ole tehty ja myös kolmen timantin täytyy kuulla tarkemmin Hondan ja Nissanin suunnitelmista ennen päätöstä. Aiemmin Nissan on jo vähentänyt omistustaan Mitsubishissä, sillä Mitsubishi lunasti itselleen noin 10% osakkeistaan Nissanilta. Yhteensä Hondan ja Nissanin yhteistyöyritys valmistaisi noin 7,2 miljoonaa autoa vuodessa, joten numeroiden valossa 900 000 vuotuisen ajoneuvon Mitsubishin kannattaa kuulua liittoumaan jossain muodossa. Lue lisää Kaikki artikkelit 6.2.2025 Uutinen Ei sittenkään ensitreffit autokaupassa? Honda ja Nissan pistivät neuvottelut jäihin 10.4.2024 Yleinen Toyota C-HR ja Honda CR-V nyt Euro NCAP:in syynissä 21.8.2023 Ajoneuvot Transpasifista sähköautoyhteistyötä – Acura ZDX on ensimmäinen Honda-konsernin tuote General Motorsin sähköarkkitehtuurilla 13.6.2023 Ajoneuvot Tältä näyttää Honda Monkey 108 litran polttoainesäiliöllä – jopa 7000 kilometriä tankillisella! 29.5.2023 Ajoneuvot Kuudennen sukupolven Honda CR-V rantautui Eurooppaan – aiempaa isompi katumaasturi kahdella erilaisella hybridivoimalinjalla 23.5.2023 Ajoneuvot Honda järjestelee Euroopan-mallistoaan uusiksi – ZR-V yhdistää mielenkiintoisesti Civicin ja CR-V:n piirteitä 19.5.2023 Ajoneuvot Valmistajansa uuden sähköautolehden kääntävä Honda e:Ny1 on vähintään neljä merkkiä enemmän kuin E 4.3.2023 Ajoneuvot Honda Clarityn seuraaja on vetykäyttöinen ja ladattava CR-V – tuotantoon jo ensi vuonna 15.11.2022 Ajoneuvot Honda Accord siirtyi 11. sukupolveensa – suurempi kuin koskaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 15.6.2025 Laivat Päivän kuva: Saksan oma "Lemmenlaiva" nähty Helsingin Katajanokalla 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 10.6.2025 Käyttötesti käytetyllä Teimme huollon Toyota Priuksen 300 000 kilometrin kunniaksi ja löysimme öljyiset sytytystulpat – varsinaiset viat jäivät vielä odottamaan vuoroaan 8.6.2025 Matkailu Viron ilmailumuseossa mieleen nousee synkkiä ajatuksia, mitä jos… 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster