14.5.2023 Ajoneuvot Classic Motorshow: Aston Martin DB6 – traktorimiehen parantelema James Bond -auto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Aston Martin sai huikean määrän julkisuutta DB5-mallin esiintyessä James Bond -elokuvan autona. Se onkin hauska vastakohta sille, että mallimerkintä DB tulee traktoritehtailija David Brownin nimestä. Mitä tulee ensimmäisenä mieleen nimestä Aston Martin? Aristokraattinen brittimenopeli, jonka DB5-malli sai kunnian toimia vuoden 1963 James Bond -elokuva Goldfingerin yhtenä päätähtena Sean Conneryn ohella.Kuvien auto on seuraavaa sukupolvea eli DB6, jossa korjattiin merkittävästi edellismallin suurinta ongelmaa; sen lentokoneen siipeä muistuttava silhuetti aiheutti aerodynaamista kevenemistä suurissa nopeuksissa. Lääkkeeksi Aston Martinilla jatkettiin akseliväliä 95 millimetriä ja muokattiin sivuprofiilia uuteen uskoon. Tuulitunnelitestit aloitettiin helmikuussa 1965 ja jo saman vuoden Lontoon autonäyttelyssä esiteltiin valmis Aston Martin DB6.Kaksiovinen ja nelipaikkainen DB6 sai moottorikseen Aston Martinin tunnusmerkiksi jo muodostuneen ratkaisun, kahdella kannen yläpuolisella nokka-akselillä varustetun suoran kuutoskoneen. Iskutilavuutta oli 3995 kuutiosenttimetriä ja tehoa 282 hevosvoimaa 5500 kierroksella. Huippunopeutta autolle luvattiin 150 mailia eli noin 240 kilometriä tunnissa. Tarjolla oli ZF:n viisipykäläinen manuaalivaihteisto tai ilman lisähintaa ostaja saattoi valita Borg-Warnerin kolmivaihteisen automaatin. Vantage-versiossa puristussuhdetta oli nostettu ja huipputehoa 325 hevosvoimaa, jolloin huippunopeus oli 245 kilometriä tunnissa.Aston Martin DB6:a valmistettiin syyskuusta 1965 tammikuuhun 1971 yhteensä 1788 kappaletta. Aston Martinin historia alkaa jo vuodesta 1913, mutta laajemmin se tuli tunnetuksi vasta toisen maailmansodan jälkeen, kun traktoritehtailija David Brown otti sen hallintaansa 1947. Sen jälkeen kaikkien uusien mallien koodinimet alkoivat David Brownin nimikirjaimilla DB. Kuvan auto on DB6:n tuotannon alkupuolelta, vuodelta 1966.Teksti ja kuvat: Janne HuhtalaMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLisää aiheestaClassic Motorshow 2023: BMW 3.0 CSi – haamuraja rikki Classic Motorshow tuo ajoneuvonostalgiaa Lahteen 6. – 7.5.2023 -esillä yli 400 klassikkoajoneuvoa! Classic Motorshow: Borgward Isabella Coupe – media vaihtoi nimen Classic Motorshow: Citroën 15 SIX-H – mallisarjan ylellisin Classic Motorshow: Ferrari 250 GTE – uranuurtaja Classic Motorshow: Opel Manta – ohitti Asconan jo ennen lähtöviivaa Classic Motorshow: Skoda Rapid 130 Coupe – sähäkkä tsekkiferrari Lue lisää Kaikki artikkelit 18.6.2025 Ajoneuvot Viistokattoinen, crossover-mallinen Nissan Leaf on nyt vihdoin tosiasia 17.6.2025 Ajoneuvot Audi Q3:n kolmas sukupolvi sai ensi-iltansa, ja se uppoaa kuin puu metsään isosisartensa sekaan 15.6.2025 Matkailu Autoliike, jossa ei myydä lainkaan autoja – ainoastaan aatetta 14.6.2025 Ajoneuvot Renault saattaa alkaa valmistamaan aseita ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan 13.6.2025 Ajoneuvot Opel Grandland Electric AWD on saksalaismerkin tehokkain malli ja sen ensimmäinen sähköneliveto 11.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sähkömoottorin nerokkuus paljastuu viimeistään avattaessa 9.6.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz lanseeraa uusimman sukupolven MBESS-energiavaraston 8.6.2025 Ajoneuvot Suuri ja mahtava Chrysler juhlii 100-vuotista taivaltaan lätkäisemällä ainoaan malliinsa, 9 vuotta vanhan tila-autoon, tarran 7.6.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Ford Ranger PHEV – plugarissa on Mustangin bensiinimoottori, mutta se on ohjelmoitu imemään bensiinihöyryt sisäänsä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.6.2025 Lentokoneet KLM aikoo vaihtaa vanhat Boeing 737:nsa uusiin, hiljaisiin ja taloudellisiin Airbuseihin - A321neo nähty jo myös Helsingin-reitillä 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 17.6.2025 Moottoripyörät Koeajo: Honda CB 1000 Hornet – naku supersportin sydämellä 18.6.2025 Ajoneuvot Viistokattoinen, crossover-mallinen Nissan Leaf on nyt vihdoin tosiasia 18.6.2025 Uutinen Juhannusliikenteessä hyytyy vuosittain satoja autoja – tässä yleisimmät syyt matkan katkeamiseen 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster